SOPIMUS ON TEHTY!

1.12.2023

Kirkon virka- ja työehtosopimuksessa 2023-2025 sovittiin, että 1. helmikuuta 2024 palkat nousevat vähintään 2,5 prosenttia. Nyt hyväksytyssä sopimuksessa kyse on tämän lisäksi tulevista korotuksista.

Evankelis-luterilaisen kirkon virka- ja työehdoista neuvottelevat Kirkon alojen lisäksi JUKO, Kirkon alan unioni ja Kirkon työmarkkinalaitos. Osapuolten yhteisenä tavoitteena on korjata kirkon alan työvoimapulaa ja parantaa kykyä kilpailla henkilöstöstä palkoilla.

Yleisen palkkausjärjestelmän palkankorotukset 2024

1.2.2024

Yleiskorotus nostaa peruspalkkoja ja vähimmäispalkkataulukoita 2,5 prosenttia. Kokemuslisätaulukot nousevat 3 prosenttia.

1.9.2024

Vaativuusryhmiin 201–303 ja 701–704 sijoitettujen tehtävien peruspalkat ja vähimmäispalkkataulukot nousevat 0,5 prosenttia.

Vaativuusryhmiin 401–603 sijoitettujen tehtävien peruspalkat ja vähimmäispalkkataulukot nousevat 3 prosenttia.

1.10.2024

Paikallinen järjestelyerä 0,5 prosenttia. Erällä pyritään toteuttamaan palkkakilpailukyvyn paikallisia tarpeita. Paikallisten neuvotteluiden takaraja on 1.9.2024. Jos erän jakamisesta ei päästä yksimielisyyteen, jakamisesta päättää työnantaja.

Ylimmän johdon palkkausjärjestelmän palkankorotukset 2024

1.2.2024

Palkat sekä K- ja J-hinnoitteluryhmien vähimmäispalkat nousevat 2,5 prosenttia.

Hinnoitteluryhmä K10 poistuu 1.2.2024. K10-ryhmään kuuluneen kirkkoherran palkka on jatkossa vähintään hinnoitteluryhmän K20 vähimmäispalkan mukainen.

1.9.2024

Palkat sekä K- ja J-hinnoitteluryhmien vähimmäispalkat nousevat 3 prosenttia.

Tuntipalkkajärjestelmän palkankorotukset 2024

1.2.2024

Tehtäväkohtaiset perustuntipalkat ja tuntipalkkahinnoittelu nousevat 2,5 prosenttia.

Henkilökohtaiset lisät ja työolosuhdelisä nousevat 2,5 prosenttia.

Kokemuslisät nousevat 3 prosenttia.

1.9.2024

Tehtäväkohtaiset perustuntipalkat ja tuntipalkkahinnoittelu nousevat 3 prosenttia.

Henkilökohtaiset lisät ja työolosuhdelisät nousevat 3 prosenttia.